Kesä Novelli

Muistan sen kun kävelimme yhdessä tätä tietä, käsikädessä, kohti lähintä heinälatoa. Tunnen kätesi vieläkin kädessäni, vaikka olet ollut jo kauan poissa. Vai vain muutaman kuukauden tai vuoden. Minusta se tuntuu ikuisuudelta. Muistan hyvin, mistä kaikki alkoi.

1. Luku

Elettiin 2000-vuoden loppua. Elämä oli ihanaa, vaikka isä olikin kuollut syöpään jokunen vuosi sitten. Olin jo 9. luokalla ja pian lähdössä opiskelemaan jonnekkin. Halusin opiskella eläinlääkäriksi, mutta viihde ala kiinnosti myös. Minulla oli paljon kavereita ja rakastin elämääni. Pukeuduin uusiin vaatteisiin, sain viikkorahaa ja olin usein iltaisin bileissä,leffassa tai kaupungilla poikien kanssa hengailemassa. Ja tietysti kaverinikin olivat mukana. Elämäni oli siis tavallista, mutta ihanaa. Äitini meni vain pilaamaan kaiken. Eräänä päivänä hän vain kertoi aikeistaan.

Miten äiti voi olla näin idioottimainen! lähettää nyt minut, ainoan tyttärensä jonnekkin sukulaiselle, keskelle ei mitään. Ja hän itse lähtee Losiin. Paikkaan jonnekka minäkin tahtoisin. Mutta äiti haluaa pitää kuulemma sinkku lomaa ja on jo ostanu junalipun minulle. Epäreilua, mutta oikeastaan ymmärrän äitiä. Soitin ystävilleni ja kerroin uutiset. kukaan heistä ei pitänyt siitä, mutta mitä minä voisin asian eteen tehdä ja sen kaverinikin tiesivät. Viikon päästä olisin siellä. Ajattelin ruinata, mutta äidin päätä ei saa käännettyä millään. Isä aina sanoi "Kannattaa kokeilla ja sanoa sitten, mitä mieltä on, jos vaikka mieli muuttuisikin." Niin minä aion tehdä. Mutta, miten voin kestää kolme kuukautta, jos en pidä paikasta, ihmisistä tai ylipäätään mistään. Se on se suuri kysymys. Aion ottaa kaiken ilon irti viimeisistä päivistä. Onneksi on vielä viikko joululomaa. Outoa vaihtaa koulua kesken lukuvuoden.

2. Luku

Junassa istuminen on aika tylsää, mutta kun on laite jolla kuunnella, pari levyä ja lehtiä, matka taittuu nopeasti.

Pian seisoinkin vähän kärsineen juna-aseman edessä, neljän ison julmetun painavan (niin se yksi sanoi joka kantoi ne pihalle) laukun kanssa ja odotin, että joku tai siis serkkuni Anne, jonka nimen kuulin vasta tänä aamuna, hän siis tulisi hakemaan minua. Pian eteeni ajoi joku hieman ruosteisella Kiallaan. Auton ovi aukeni ja luokseni kiiruhti mukavan näköinen ja hymyilevä mies. "Sinä olet varmaankin Cilla?" Mies kysyi pehmeällä, rauhallisella äänellä. Minä vain nyökytin päätäni. Mies oli laiha, mutta pitkä. Noin 40-vuotias ja hänellä oli kivat mursu viikset. Hän otti yhden laukuista ja nosti sen auton perään. Se näytti helpolta ja kevyeltä, mutta kun otin yhden laukuista heräsin todellisuuteen. Ne todellakin painoivat todella paljon. En itse ollut missään vaiheessa koskenut niihin. Äitini oli pakannut laukut ja enoni oli kiikuttanut ne asemalle ja junaan. Joku mukava mies oli ystävällisesti tullut ja sanonut, että hän kantaa laukkuni ulos. "Minä voin kyllä nostaa ne kaikki, et taida nimittäin jaksaa." Mies sanoi ja hymyili. Hymyilin takaisin ja katsoin kun hän nosti viimeisen laukun autoon. Tästä miehestä tulen pitämään, ajatttelin. Hetken päästä olimme autossa. Mies starttasi ja radio räjähti soimaan. Sieltä tuli 80-luvun rockia. Ei ihan makuani, mutta melkein.

Saavuimme ihanalle, isolle, valkoiselle talolle. Vaikka olimme ajaneet 20km, ei sen matkan varrella ollut kauniimpaa taloa, vain ränsistyneitä röttelöitä. "Älä sitten välitä pojista, he osaavat olla aika typeriä, vaikka ovatkin viksuja." Sanoi mies jonka nimi on muuten Tuomas. Jätimme Laukut autoon ja kävelimme sisälle. Eteinen oli aivan ihana ja lämmin. Tilava, vaikka lattialla lojui muutamat kymmenet parit erillaisia kenkiä. Tilavampi kuin kotona. Jätin kengät siihen ja laitoin takin naulakkoon sadan muun takin kanssa. Kävelinmme sitten keittiöön, jossa Anne teki iltapalaa. Olin nähnyt hänet viimeksi, kun olin eskarissa, mutta hän ei ollut muuttunut lainkaan. "Hei Cilla!" Hän tervehti ja jätti tavarat siihen. "Talo on nyt hiljainen, mutta aika harvoin näin hiljainen. Kun täällä on omat ja joskus vielä heidänkin kaverinsa, talo on todella äänekäs." Anne hymyili ja tarjosi keksin. Otin sen kiitellen, koska minulla oli ihan huikea nälkä. "Voisinkin tässä samalla kertoa jotain tästä talosta. Talo on kolmikerroksinen ja rakennettu viisi-vuotta sitten. Alimmassa kerroksessa on pesutupa ja suihkut. Toinen kerros jossa nyt olemme on neljä huoneinen, eli täällä on keittiö, WC, olo- ja pelihuone. Samoin myös etinen, mutta sitä ei lasketa huoneeksi. Kolmas kerros eli ylin kerros, siellä on seitsemän huonetta. Jokaiselle on oma. Paitsi minulla ja Annella." Tuomas naurahti. "Haluaisitko katsella paikkoja vai alkaa jo syödä iltapalaa?" Anne sanoi väliin, kun Tuomas olisi juuri jatkanut puhumista. Se hymyilytti minua. "Minulla on kyllä aika nälkä, että ei iltapala pahaa tekisi." Anne hymyili ja alkoi kaivaa suuresta hopeisesta jääkaapista kaikkea syötävää. "Ja ulkoa löytyy talli, navetta, kanala ja vähän matkan päästä paikan ainoa sauna. Ja ranta, mutta kun on talvi siellä on avanto, jos tahtoisit vaikka uimaan." Tuomas sanoi ja katsoi minua #se on kylmää# ilmeellä. Hymyilin. "En ottanut uikkareita mukaan." "Ei se haittaa. Voit lainata Roosalta. Hän on sinun ikäisesi ja kokoisesi." Anne sanoi nopeasti ja jatkoi vesimelonin leikkuuta. Aloin voidella leipää. Mahani huusi tyhjyyttään. Tuomas lähti jossain vaiheessa. En huomannut sitä, mutta hän oli kadonnut, kun etsin häntä katseellani. Mussutin leipää. Anne oli tehnyt kuumaa kaakaota ja kaatoi minulle hieman mukiin. Hymyilimme toisillemme. Emme puhuneet vaan katselimme toisiamme ja hymyilimme. Nämä ihmiset ovat ihania, ajattelin. "Kerro jotain itsestäsi?" Pyysin Annelta. "No minäpä kerron tyttö kulta. Olen 39-vuotias ja koulutukseltani lääkäri, mutta ammatiltani terapeutti. Ja autan lapsia saamaan sijaiskodin tarvittaessa. Olen myös joskus töissä kriisipuhelimessa. Sinun serkkusi jonka jo tiesit. Minulla on kaksi omaa lasta ja kolme kasvattilasta. Olen kihloissa. Enkä tiedä milloin olisi häiden aika, ei ehkä ihan vielä, mutta pian." Anne hymyili jatsoi minua silmiin. Hän hörppäsi hieman kaakauta mukistaan, mutta ei irrottanut katsettaan minusta. Vaikutti hieman siltä, että hänen näkönsä olisi jäänyt päälle. "Pukeudut aika hienosti, toivottavasti meidän perheen musta lammas ei iske silmäänsä sinuun. Pidä varasi." Anne nousi ja hörppäsi viimeiset kaakaot mukista ja vei sen sitten tiskipöydälle.

Ulko ovi kolahti auki ja sisään tunkeutui puheen sorinaa. Kengät lentelivät ja joku käveli keittiön ovelle. Sitten tuli hiljaisuus. "Miten meni ratsastus?" Anne kysyi. "Hyvin!" Tuli ensimmäinen vastaus ja muut olikin jotain muminaa. "Ottakaa iltapalaa." Anne sanoi. Joku lähestyi nyt keittiön pöytää. En nähnyt kuka, enkä jaksanut kääntyä. "Ihan surjeesti." Kuului ärtynyt pojan ääni, ihan selkäni takaa. "Brasse tiputti Staceen viisi kertaa." Joku tyttö sanoi. Poika takanani hymähti. Vähän aikaan kukaan ei sanonut mitään tai edes liikahtanut. Sitten takaani tuli käsi, laskeutui pöydälle ja perässä tuli loppuruumis. Poika kapusi pitkälle puu tuolille viereeni. Samalla haistoin aika voimakkaan hientuoksun tai oikeastaan lemun. Poika katsoi minua ja nojasi toiseen käteensä. Tarkkailin häntä sivusilmällä. Anne ei pitänyt pojan eleestä. Sen näki hänen ilmeestään. Pojalla oli aika pitkä tukka. Ei nyt niin hirveän pitkä, mutta pitkä. Tukka oli tumman ruskea ja aivan hiestä märkä. Hänellä oli vihreät silmät jotka katsoivat minua uteliaina, mutta niistä silmistä näkyi myös masennus.  "Älkää nyt olko töykeitä Cillalle. Tulkaa tervehtimään." Anne sanoi ja katsahti heti takaisin vieressäni olevaan poikaan. "Sinä myös Stacee." "Mitä?" Poika kysyi hämmästyen, mutta äänen sävystä huomasi, että poika tiesi kyllä, mitä Anne tarkoitti. Askeleet lähestyivät ja pian pöydän ääressä istui neljä henkilöä, minun ja Staceen lisäksi. Anne esitteli heitä. Kaikki olivat aivan hiljaa, he söivät ja joivat vain. "Tässä ovat minun poikani Timo ja Tomi." Pojat näyttivät toisiltaan, mutta toisella oli vain siniset silmät ja toisella ruskean keltaiset. Heissä oli myös samoja piirteitä kuin Tuomaksessa. Esim. kasvot. He olivat minua noin kaksi vuotta nuorempia. "Ja sitten Roosa." Anne hymyili ja laski kätensä tytön pään päälle. Roosa oli vaalea ja hyvin siro. Ja minua hieman pidempi. Tytön hymy oli lempeä. "Ja seuraavana Julia, joka lentää kohta pesästä." Anne hymyi ja moiskautti Julian poskelle pusun. Tyttö kikatti. Julia oli punapää, joka oli hieman pyöreä, mutta ei liikaa. Hän oli selvästi melkein 18-vuotias. "Ja viimeisenä Stacee." Anne sanoi ja laski kätensä viressäni istuvan pojan olkapäälle. "Meidän musta lammas." Anne jatkoi. Stacee katseli minua kuin muukalaista. Ihan kuin hän ei olisi ennen nähnyt ihmistä. Mutta hän ei ottanut loukkauksena tuota äskeistä lammas juttua. Ihan kuin hän ei olisi edes kuullut sitä.
Olimme juuri lopettamassa syömistä kun Tuomas tupsahti paikalle. "Pojat auttakaa minua noiden laukkujen kanssa, niin viedään ne suoraan vierashuoneeseen." Pojat eivät sanoneet mitään. Ei heidän tarvinnut. Osasivatkohan pojat sanoa ei, mietin. Stacee nousi ylös ja käveli Tuomaksen perässä eteiseen.