sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
7.7.2013
Huutoa, naurua ja kyynelten virtaa. Näistä asioista on tämä päivä tehty. Aamu meni kyllä ihan hyvin, mutta sitten alkoi tuntua niin pahalta ettei mikään onnistu enää ilman itkua. Syy siihen oli äitin äänen sävy sanoessaan "siis jos se tulee". Hän tarkoitti tietty Pampulaa. Äiti antaa ensin uskoa johonkin ja sitten murskaa odotukset sanomalla "EI"... Tuntuu niin vahvasti siltä, että joudun taas sanomaan hyvästit jollekkin vaikka niitä on ollut viisi aikaisemmin, kaksi hevosta, kani, koira ja kissa. Ja nyt poni ;( Se tuntuu pahalta, koska sen jälkeen kun on sanonut "Hyvästi rakas ystävä" ei näe tätä enää koskaan.. Nyt tuntuu, että kaikki on vastaan. Itkettää. En saa ajatuksia pois siitä, että joudun sanomaan poniystävälle heipat vaikka voisin saada ponin kotiini asumaan ja voisimme olla ystäviä niin kauan kunnes kuolema meidät erottaa.. Tuskallista. Hermo menee pienemmästäkin jutusta, turhasta aiheesta. Esim äsken olin alakerrassa ja naurettiin systerin kaa, samoin äitin. Kunnes äiti alkoi puhua, liittyen mansikoitten putsaamiseen ja mansikkamaitoon. Siinä vaiheessa meni hermo. Syy siihen oli se mitä äiti käski tehdä jotta saan tehdä mansikkamaitoa. "Kat* saa tehä mansikoista itelleen mansikkamaitoa jos putsaa kaikki mansikat". Voi että ku räjähin. Kadun sitä. :/ Ihmettelen vaan ku en saa ees lettuja tänä iltana ku en lähteny mansikoitten keruuseen. No ketä muka nyt kiiinnostaa tää ku kirjoittelen vain miltä musta tuntuu, haukun ihmisiä ja *itken*.. Jotkut ajattelee varmaan tästäkin tekstistä: tylsää, turhaa, niin varmaan, et sä oikeesti tunne noin jne. Mistä muka keksisin tän ei se olis oikeesta elämästä kirjoittamista vaan valetta. Valehtelemista lukioita kohtaan, vaikkei niitäkään oo paljoa.. :( Kommatkaa niin tiedän mielipiteenne teksteistäni. Mikä teksteissäni kaikista eniten ärsyttää??????
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti